Tuesday, May 25, 2010
Monday, May 10, 2010
Sukkalaatikko-ilmiö ja ketsuppia seinällä
Kauan odotettu ja pelätty tentti-kausi on taas alkanut, luennot loppuneet ja kirjaston penkit täyttyneet. Minäkin osaltani täytän opiskelijan osaani: olen varannut kirjastosta joukon kirjoja, alkanut käymään muistiinpanoja läpi ja viettänyt tunteja sisätiloissa nenä kirjojen uumissa.
Mielenkiintoinen ilmiö, jonka olen huomannut tapahtuvan aina tenttikauden aikana, tapahtuu huoneen siisteydessä. Kutsun sitä sukkalaatikko-ilmiöksi: kesken kaiken lukemisen keskittyminen helposti häiriintyy erinäisistä pienistä asioista kuten huoneen tai asunnon siivosta. Yht'äkkiä minut valtaa heltiämätön halu SIIVOTA: puunata kylpyhuoneessa, pestä ylimääräsiä tiskejä, imuroida, viikata vaatteita uudelleen ja jopa järjestää sukkalaatikko. Ei muka pysty lukemaan ennen kuin huone on siisti, toisinsanoen etsin tekosyitä olla lukematta tenttimateriaalia. Ristiriidassa edellisen kanssa, yhtä usein kuin huone tulee siivotuksi, se tulee myös sotkuiseksi. Jos on veittänyt päivän kampuksella ja tulee illalla kotiin ja tavaroita on sikin-sokin, niin sitten heitän takin kasan päälle ja vetäydyn sängylle lukemaan, onhan kuitenkin tärkeämpää lukea tentteihin kuin viettää kallisarvoista aikaa siivoten!
Huoneeni siivo on kuin vuoristorata: kiiltävän tuoksuvan puhtaasta huoneesta tapahtuu vaihto astioita ja vaatteita pursuavaan kirpputoriin, ja yksi pysyy samana: kirjat ja paperit ovat valloittaneet yöpöydän, työpöydän ja ikkunalaudan; alleviivaustusseja ja vihkoja löytyy peiton alta ja pöydän takaa.
Tenttikauteen liittyy paljon muitakin outoja juttuja: sekavat maailmanvalloitusunet, outo ruokavalio, vaihteleva sosiaalinen elämä (välillä pakko nähdä kaikkia ja välillä huoneeseen lukittautuminen), vaihtelevuus ärtyvyyden ja yli-iloisuuden välillä. Puheet vaihtelee siitä miten "ei me stressata, tämä on vasta eka vuosi" ja "tätä en ikinä pääse läpi, tulevaisuus siivojana"
Aah, ja tietenkin pienet vastoinkäymiset muuntautuvat massiivisiksi edespääsemättömiksi esteiksi. Eilisessä koripallopelissä mun vasemmankäden sormet taittu taaksepäin ja keskisormi-nimetön muuttu elefantin kokosiksi - värisisksi - möykyiksi, jotka ei koukistu tai suoristu (mut ei ne siis poikki menny) ja vasenkäsi viskoo tavaroita vahingossa sinne tänne ja mun kämppis on joutunut tekemään kaikkia pikkujuttuja mihin mä en "enään koskaan kykene yhyy" niinku vaihtamaan mun lakanat, tiskaamaan, nostelemaan esineitä ja availemaan ovia. Hehe, mun kärsivällisyys olis varmaan mennyt jos osat olis toisinpäin.
Ja tietty mun kipu ja kärsimys on vaikeuttany lukukeskittymistä.. no jotain hyvää tästäkin: sen lisäks tietty ettei tarvii tiskata, niin oon oppinu luovaa ensiapua: jääpalapussin ja kylmän veden puuttuessa keksin oivan keinon: jääpaloja sukkaan, sukka solmuun, ja sormet sukan päälle. Tarpeeks pieni ettei tarvii ku kyseisten nivelten osua kylmään, ja tarpeeks paksu sukka ettei jäät sula siitä läpi.
Tohon otsikkoon viitaten: mulla tuli mieleen Mirkka ja Masa -sarjan (Lehtisen) kirja mieleen, missä Sontikkamuori on loukannut ranteensa ja Mirkka menee käymään sen luona ja keittiön seinät on punasen "veren?" peitossa, mikä on vaan tomaattimurskaa peltipurkista jonka Sontikkamuori on yrittäny avata toimimattomalla kädellään. Voin vaan hyvin kuvitella noin käyvän mulle.
No kyllä tän pitäs tästä helpottaa, ehkä mä huomenna pääsen jo harkkoihin :)
Cheers!
Mielenkiintoinen ilmiö, jonka olen huomannut tapahtuvan aina tenttikauden aikana, tapahtuu huoneen siisteydessä. Kutsun sitä sukkalaatikko-ilmiöksi: kesken kaiken lukemisen keskittyminen helposti häiriintyy erinäisistä pienistä asioista kuten huoneen tai asunnon siivosta. Yht'äkkiä minut valtaa heltiämätön halu SIIVOTA: puunata kylpyhuoneessa, pestä ylimääräsiä tiskejä, imuroida, viikata vaatteita uudelleen ja jopa järjestää sukkalaatikko. Ei muka pysty lukemaan ennen kuin huone on siisti, toisinsanoen etsin tekosyitä olla lukematta tenttimateriaalia. Ristiriidassa edellisen kanssa, yhtä usein kuin huone tulee siivotuksi, se tulee myös sotkuiseksi. Jos on veittänyt päivän kampuksella ja tulee illalla kotiin ja tavaroita on sikin-sokin, niin sitten heitän takin kasan päälle ja vetäydyn sängylle lukemaan, onhan kuitenkin tärkeämpää lukea tentteihin kuin viettää kallisarvoista aikaa siivoten!
Huoneeni siivo on kuin vuoristorata: kiiltävän tuoksuvan puhtaasta huoneesta tapahtuu vaihto astioita ja vaatteita pursuavaan kirpputoriin, ja yksi pysyy samana: kirjat ja paperit ovat valloittaneet yöpöydän, työpöydän ja ikkunalaudan; alleviivaustusseja ja vihkoja löytyy peiton alta ja pöydän takaa.
Tenttikauteen liittyy paljon muitakin outoja juttuja: sekavat maailmanvalloitusunet, outo ruokavalio, vaihteleva sosiaalinen elämä (välillä pakko nähdä kaikkia ja välillä huoneeseen lukittautuminen), vaihtelevuus ärtyvyyden ja yli-iloisuuden välillä. Puheet vaihtelee siitä miten "ei me stressata, tämä on vasta eka vuosi" ja "tätä en ikinä pääse läpi, tulevaisuus siivojana"
Aah, ja tietenkin pienet vastoinkäymiset muuntautuvat massiivisiksi edespääsemättömiksi esteiksi. Eilisessä koripallopelissä mun vasemmankäden sormet taittu taaksepäin ja keskisormi-nimetön muuttu elefantin kokosiksi - värisisksi - möykyiksi, jotka ei koukistu tai suoristu (mut ei ne siis poikki menny) ja vasenkäsi viskoo tavaroita vahingossa sinne tänne ja mun kämppis on joutunut tekemään kaikkia pikkujuttuja mihin mä en "enään koskaan kykene yhyy" niinku vaihtamaan mun lakanat, tiskaamaan, nostelemaan esineitä ja availemaan ovia. Hehe, mun kärsivällisyys olis varmaan mennyt jos osat olis toisinpäin.
Ja tietty mun kipu ja kärsimys on vaikeuttany lukukeskittymistä.. no jotain hyvää tästäkin: sen lisäks tietty ettei tarvii tiskata, niin oon oppinu luovaa ensiapua: jääpalapussin ja kylmän veden puuttuessa keksin oivan keinon: jääpaloja sukkaan, sukka solmuun, ja sormet sukan päälle. Tarpeeks pieni ettei tarvii ku kyseisten nivelten osua kylmään, ja tarpeeks paksu sukka ettei jäät sula siitä läpi.
Tohon otsikkoon viitaten: mulla tuli mieleen Mirkka ja Masa -sarjan (Lehtisen) kirja mieleen, missä Sontikkamuori on loukannut ranteensa ja Mirkka menee käymään sen luona ja keittiön seinät on punasen "veren?" peitossa, mikä on vaan tomaattimurskaa peltipurkista jonka Sontikkamuori on yrittäny avata toimimattomalla kädellään. Voin vaan hyvin kuvitella noin käyvän mulle.
No kyllä tän pitäs tästä helpottaa, ehkä mä huomenna pääsen jo harkkoihin :)
Cheers!
Sunday, May 2, 2010
Back to Aberystwyth..
.. from the extended 6 weeks holiday in Israel.
Due to the volcanic eruption in Iceland and all the ash above the UK and rest of Europe my flights back from Tel Aviv to London were cancelled three times and when I finally got them rescheduled it was two weeks ahead from the original flights. This all meant that I would miss two weeks of University lectures and seminars but instead receive two amazing extra weeks in Israel with my sisa.
Would and could I complain? Well sure yes, but only because complaining is one of those fun things in life and it's just good to make noise about nothing. But also I had nothing really to complain about. C'mon, an extended holiday in Tel Aviv - yes please!
So I got my holiday and it was full of fun and adventure. Early morning coffee with Hilla at the posh mall by her work place, reading at the park and getting bit by a duck, driving around in a rented car in the middle of West Bank - getting lost, driving on roads that don't exist and being stuck there by the angry Israeli soldiers.
I went to places I haven't been to since 1999, and well yeah, places I've never been to. I got to meet all/most of my sister's friends - what a joy!
I learned to make real coffee with all the steamers and real machines (and people did drink it) at the Gospel Cafe of course where I got to volunteer so many Thursdays wo wow!
In fact, when I was at the Airport on my way back, I was lining to get a cup of coffee and this lady ahead of me got her coffee too cold and the girl tried making it warm enough so many times and I was very professional, telling the lady how the milk should be between 160 and 180 degrees and boiling!
And now I am back to Aberystwyth. Fun thing about small towns - just the first time I walked to the grocery store I saw so many friends and people I know, and was lovely to exchange stories quickly while getting a bottle of milk from Spar.
It was pouring rain when I woke up at the London airport (4.50am to catch the train that I managed to miss) - and I was wearing three shirts under my leather jacket and was still freezing cold. And people spoke a language I could understand and used the word CHEERS instead of thank you (I must be back home!). And MAN, it was green! I sat in a train, watching all the sheep for hour after hour and hill after hill. I did not know that sheep were so animated animals - seriously: chasing each other and running around, trying to climb a tree and how the ears of the little lambs stand up while they're running after the mommy sheep and they look like cats or little dogs.
And I think the homeless people on the London streets are the most polite and helpful when getting lost while dragging a huge luggage in the drizzly morning weather.
All in all, every memory and all the transfers between here and there, and the time I've spend abroad and not, are still a big mess in my head and it is hard to explain what is going through my mind.
But it's lovely to be back, breath the very fresh air and have my very own space after 6 weeks of luggage life and adventure.
I love my room and I have missed the beautiful scenery from the window and what amazing friends I have, who came to celebrate Mayday in my tiny room with a picnic on the floor and wine from paper cups while it was RAINING outside.
What a beautiful day...
Due to the volcanic eruption in Iceland and all the ash above the UK and rest of Europe my flights back from Tel Aviv to London were cancelled three times and when I finally got them rescheduled it was two weeks ahead from the original flights. This all meant that I would miss two weeks of University lectures and seminars but instead receive two amazing extra weeks in Israel with my sisa.
Would and could I complain? Well sure yes, but only because complaining is one of those fun things in life and it's just good to make noise about nothing. But also I had nothing really to complain about. C'mon, an extended holiday in Tel Aviv - yes please!
So I got my holiday and it was full of fun and adventure. Early morning coffee with Hilla at the posh mall by her work place, reading at the park and getting bit by a duck, driving around in a rented car in the middle of West Bank - getting lost, driving on roads that don't exist and being stuck there by the angry Israeli soldiers.
I went to places I haven't been to since 1999, and well yeah, places I've never been to. I got to meet all/most of my sister's friends - what a joy!
I learned to make real coffee with all the steamers and real machines (and people did drink it) at the Gospel Cafe of course where I got to volunteer so many Thursdays wo wow!
In fact, when I was at the Airport on my way back, I was lining to get a cup of coffee and this lady ahead of me got her coffee too cold and the girl tried making it warm enough so many times and I was very professional, telling the lady how the milk should be between 160 and 180 degrees and boiling!
And now I am back to Aberystwyth. Fun thing about small towns - just the first time I walked to the grocery store I saw so many friends and people I know, and was lovely to exchange stories quickly while getting a bottle of milk from Spar.
It was pouring rain when I woke up at the London airport (4.50am to catch the train that I managed to miss) - and I was wearing three shirts under my leather jacket and was still freezing cold. And people spoke a language I could understand and used the word CHEERS instead of thank you (I must be back home!). And MAN, it was green! I sat in a train, watching all the sheep for hour after hour and hill after hill. I did not know that sheep were so animated animals - seriously: chasing each other and running around, trying to climb a tree and how the ears of the little lambs stand up while they're running after the mommy sheep and they look like cats or little dogs.
And I think the homeless people on the London streets are the most polite and helpful when getting lost while dragging a huge luggage in the drizzly morning weather.
All in all, every memory and all the transfers between here and there, and the time I've spend abroad and not, are still a big mess in my head and it is hard to explain what is going through my mind.
But it's lovely to be back, breath the very fresh air and have my very own space after 6 weeks of luggage life and adventure.
I love my room and I have missed the beautiful scenery from the window and what amazing friends I have, who came to celebrate Mayday in my tiny room with a picnic on the floor and wine from paper cups while it was RAINING outside.
What a beautiful day...
on the way
Ben Gurion air port
Wednesday, March 10, 2010
hyvää syntymäpäivää salla, paljon onnee- aa - vaaaaaN! (no kaks päivää viel)
viikko ja Israel - kaks päivää ja 21vuotta - yks yö ja maa raportti - kaks viikkoo ja pääsiäisloma - sunnuntai ja tiedustelupalvelu essee - keskipäivä ja 24-7 - 14:30 ja takaraja - 6päivää ja Newport - jatkuu ja jatkuu
Numeroita ja laskelmia: Viime viikot oon eläny aikalailla aikataulun kanssa. Kun kattoo "to do"-listaa ja järjestelee kalenteria, tai kun ajattelee jäljellä olevaa työmäärää ja vertaa sitä aikatauluun, niin iskee hetkellinen stressi ja paniikki. Miten sitä aina päätyy tilanteeseen että on enemmän tekemistä kun tuntuu ehtivän ja jaksavan - ja päivätkin tuntuu hupenevan hurjan nopeasti. (ja palautuspäivät lähestyy)
Välillä tuntuu että kaikki tehtävälistat ja aikataulut pitäs vaan unohtaa ja jättää tekemättä, mutta sillon kaikki todennäkösesti kasaantus vaan entistä pahemmin viime metreille. Ja sillon kun on enemmän meneillään niin on ihan hyvä suunnitella ja jaksottaa (vaikkei suunnitelmat aina toimiskaan käytännön tasolla)
Toisaalta vaikka olen aikatauluttanut viimiset kolme viikkoa ennen lomaa, niin huomaan että siitä ajasta on silti voinut nauttia ja ottaa ilon irti.
Aina välillä unohtaa kokonaisuuden ja keskittyy vaan hetkeen, ja asioista iloitsee eniten. Hyvä keskustelu uuden tuttavuuden kanssa, pilates tunnin rauhallisuus, kuoro-esiintyminen, uusi jännittävä aihe luennolla, gospel konsertti iltakirkossa, tai jälkiruoka+jakso aliasta vie kummasti ajatukset pois arjesta ja aikatauluista. Olen tullut siihen tulokseen että hetkestä voi nauttia ja hetkessä voi elää vaikka suunnittelisi samalla pidemmälle ja aikatauluttaisi jaksoja elämässä.
Walesissa on kevät alkanut. Ilma on paljon lämpimämpi, päivällä melkein 10 astetta ja on ollut tosi kauniit säät. Mä oon hetki hetkeltä enemmän kiintynyt tähän paikkaan ja tajunnut miten oikea paikka tämä on tälle hetkelle. Yllättäen on tullut myös sellanen odotus ja ilo siitä että saa olla täällä vielä 2 ja puol vuotta, ja nyt on hyvä ja tuleva on hyvä myös.
Ennenku tulin tänne niin olin tosi ihastunu siihen ajatukseen että oon tulossa pikku kaupunkiin, vaikkakin yliopistokaupunkiin, mikä on Haminan keskustan kokonen ja Haminan väkiluku. "Alkuaikoina" pikkukaupunki piirteitä ei oikeastaan huomannut tai ajatellut, koska kaikki oli uutta ja jännittävää. Jossain vaiheessa aika monet tutut oli tosi Aberystwyth -vastasia, koska tää on tosi pieni paikka ja todellakin eristyksistä sivilisaatiosta, eli 5tunnin junamatkan päästä Lontoosta ja aika matka muihinkaan isoihin kaupunkeihin. Mutta vasta viime aikoina pikkukaupunki charmi on vaikuttanu tosi syvällä mussa ja oon alkanut nauttia tosi paljon siitä että nään tuttuja jatkuvasti, tiedän kadut, kahvilat, ja kaupat läpikotasin ja aika on tavallaan pysähtynyttä vaikka on hirveä vilske ympärillä.
Se on tosi erilaista elää pikkukaupungissa missä ihmiset ei tunne sun vanhempia, perhettä, taustaa, ystäväpiiriä ja oleta sulta tiettyä käyttäytymistä, tai oleta ylipäänsä mitään.
Ja on erilaista elää kaupungissa missä puolet asukkaista on alle 25-vuotiaita ja toinen puolikas on yli 50-vuotiaita. Dynamiikka on ihan erilainen - kun vertaan vaikka Lontoon vanhuksia mummoihin täällä niin siinäkin on iso ero. (Anna, muistatko sen Lontoo-mummon bussissa jonka varpaat tuli yli-ajettua)
Nyt koisimaan.. ja ja yritän mahduttaa mun täyteläiseen aikatauluun pienen blogihetken - (nauraa!)
Numeroita ja laskelmia: Viime viikot oon eläny aikalailla aikataulun kanssa. Kun kattoo "to do"-listaa ja järjestelee kalenteria, tai kun ajattelee jäljellä olevaa työmäärää ja vertaa sitä aikatauluun, niin iskee hetkellinen stressi ja paniikki. Miten sitä aina päätyy tilanteeseen että on enemmän tekemistä kun tuntuu ehtivän ja jaksavan - ja päivätkin tuntuu hupenevan hurjan nopeasti. (ja palautuspäivät lähestyy)
Välillä tuntuu että kaikki tehtävälistat ja aikataulut pitäs vaan unohtaa ja jättää tekemättä, mutta sillon kaikki todennäkösesti kasaantus vaan entistä pahemmin viime metreille. Ja sillon kun on enemmän meneillään niin on ihan hyvä suunnitella ja jaksottaa (vaikkei suunnitelmat aina toimiskaan käytännön tasolla)
Toisaalta vaikka olen aikatauluttanut viimiset kolme viikkoa ennen lomaa, niin huomaan että siitä ajasta on silti voinut nauttia ja ottaa ilon irti.
Aina välillä unohtaa kokonaisuuden ja keskittyy vaan hetkeen, ja asioista iloitsee eniten. Hyvä keskustelu uuden tuttavuuden kanssa, pilates tunnin rauhallisuus, kuoro-esiintyminen, uusi jännittävä aihe luennolla, gospel konsertti iltakirkossa, tai jälkiruoka+jakso aliasta vie kummasti ajatukset pois arjesta ja aikatauluista. Olen tullut siihen tulokseen että hetkestä voi nauttia ja hetkessä voi elää vaikka suunnittelisi samalla pidemmälle ja aikatauluttaisi jaksoja elämässä.
Walesissa on kevät alkanut. Ilma on paljon lämpimämpi, päivällä melkein 10 astetta ja on ollut tosi kauniit säät. Mä oon hetki hetkeltä enemmän kiintynyt tähän paikkaan ja tajunnut miten oikea paikka tämä on tälle hetkelle. Yllättäen on tullut myös sellanen odotus ja ilo siitä että saa olla täällä vielä 2 ja puol vuotta, ja nyt on hyvä ja tuleva on hyvä myös.
Ennenku tulin tänne niin olin tosi ihastunu siihen ajatukseen että oon tulossa pikku kaupunkiin, vaikkakin yliopistokaupunkiin, mikä on Haminan keskustan kokonen ja Haminan väkiluku. "Alkuaikoina" pikkukaupunki piirteitä ei oikeastaan huomannut tai ajatellut, koska kaikki oli uutta ja jännittävää. Jossain vaiheessa aika monet tutut oli tosi Aberystwyth -vastasia, koska tää on tosi pieni paikka ja todellakin eristyksistä sivilisaatiosta, eli 5tunnin junamatkan päästä Lontoosta ja aika matka muihinkaan isoihin kaupunkeihin. Mutta vasta viime aikoina pikkukaupunki charmi on vaikuttanu tosi syvällä mussa ja oon alkanut nauttia tosi paljon siitä että nään tuttuja jatkuvasti, tiedän kadut, kahvilat, ja kaupat läpikotasin ja aika on tavallaan pysähtynyttä vaikka on hirveä vilske ympärillä.
Se on tosi erilaista elää pikkukaupungissa missä ihmiset ei tunne sun vanhempia, perhettä, taustaa, ystäväpiiriä ja oleta sulta tiettyä käyttäytymistä, tai oleta ylipäänsä mitään.
Ja on erilaista elää kaupungissa missä puolet asukkaista on alle 25-vuotiaita ja toinen puolikas on yli 50-vuotiaita. Dynamiikka on ihan erilainen - kun vertaan vaikka Lontoon vanhuksia mummoihin täällä niin siinäkin on iso ero. (Anna, muistatko sen Lontoo-mummon bussissa jonka varpaat tuli yli-ajettua)
Nyt koisimaan.. ja ja yritän mahduttaa mun täyteläiseen aikatauluun pienen blogihetken - (nauraa!)
Sunday, February 21, 2010
sometimes good pictures tell more than words
Easter flowers ->Tulips I bought from Morrisons, the usual grocery shop, looking really pretty on the window sill.
Edla and Marte at Wasabi -sushi place: vegetarian California maki and other maki :D
Silje, California maki and matching cardigan+wall.
My dear guitar against the wall above my bed. Marte has learned to play "you are my sunshine" already.
Me waiting at Euston -station for the train to Aberystwyth (via Birmingham).
Friday, February 5, 2010
What a beautiful day...
New semester, new lectures and professors, tutors and lecture halls, exciting seminars and events, inspiring topics and interesting reading material. Most of my lectures are in the beginning of the week so that Tuesday, for example, I go to Campus early in the morning and finish late in the evening. My Salsa-class happens to be that day and unfortunately I won't have the energy to hit the basketball court afterwards. Thursdays I have totally off and Fridays only one seminar. I think Thursday will become my ultimate studying day.
It is such a beautiful day today. About 10 degrees, sun is shining and the promenade is full of biker men and their beautiful motor cycles. I don't think they'd notice if one of the bikes was gone..
Tonight I have the Choral Union practice. It is only 3 weeks till the big concert toward what we have been practicing to and it is all very exciting! I never new before how much I would enjoy the pieces of Mozart and basically the words are just full worship to God so not so bad at all.
Back to my courses, I am doing a course in war, intelligence and strategy. It is such an interesting course and the core book for it is an edition from 2010 which is wonderful as usually the editions from 1988 are not exactly accurate. And it has case studies from the 'previous' wars, like the wars in Afghanistan, Iraq, Georgia, and Gaza. (as older books usually only look at wars till the Gulf War) Not like I am a war fanatic or anything but it is surely interesting to look at topics like nuclear weapons, humanitarian intervention and peace operations, security, strategy.. just to understand it better, and how these things are practiced and can (or can't) be justified in the area of IR.
My other courses are European Politics and Politics in the Third World. The latter is absolutely great! We get to pick 'our own country' and do research about it, and the lecturer is really awesome and we are doing a trip to Liverpool yay! (to a slavery museum or something)
And well, politics in Europe is not exactly my greatest interest but it seems useful to know how the system works and what institutions there are etc. Oh boy,.
The pictures above, the first one is taken after a Latin party Saturday night just to show that I am not such a nerd I might sound (lol) but got to show my moves that I practice every Tuesday in Salsa class (laughing) and the one below is a picture of my dearly beloved guitar that we baptized Eddie (same name as Botha's dog, what a coincidence) Oh and my cool Bunny shirt I got as a Christmas present from Marte after talking about it for two weeks.
Now I think I wanna go for a run, it ain't this beautiful everyday! Then it is the choir and finally we're heading to the Sushi place - girls gotta eat :P And tomorrow we are out of Aberystwyth and heading to the Birmingham malls. I will try keep it to window shopping as I really have to save money to Israel (and Holland?), just gonna enjoy it with my girls.
Cheers for now!
Subscribe to:
Posts (Atom)